Testilauantait

Joka lauantai on blogissani Testilauantai! Katsotaanpa, millaisia testejä blogissani nykyisin nähdään:
Testien kesäloma on nyt lopussa, ja on aika katsoa, mitä testejä blogissani lauantaisin nähdään. Sarjoja on neljä, joista kaksi on uusia. Joka lauantai nähdään kaksi testiä, ja sarjat ilmestyvät vuoroviikoin.
Ovelat varikset: Vanha Löydä varikset -sarja on saanut uuden nimen. Ovelat pienet varikset piiloutuvat kuvaan ja tehtävänäsi on löytää ne.

Mikä mättää? Näissä uusissa testeissä etsitään, mikä kuvassa on vialla. Tunnuskuvan laivassa ei esimerkiksi lue oikeasti S. Willberg.

Mitä kuvassa? Tässä tutussa testisarjassa koitetaan tunnistaa käsitellystä kuvasta, mitä siinä on. Kyseessä voi olla laji tai jokin muu asia.
Mikä laji? Uusi sarja, jossa koitetaan kuvallisten vihjeiden perusteella tunnistaa laji.

Muutokset entiseen:

+
=
Tunnista laji + Mitä kuvassa? = Mitä kuvassa? Testien aiheet olivat niin samankaltaiset, että sarjat yhdistettiin.
Muodosta laji -testit loppuvat. Testeissä tehtävänä oli järjestää kirjaimet jonkin lajin nimeksi.

Google+
Löydät kaikki testilauantaihin liittyvät viestit hashtagilla testilauantai. Kirjoita siis Google Plussan hakuun #testilauantai !



Viimeisimmät päivitykset:
18.10.2014
13.8.2014
22.8.2014
1.8.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! Luen kyllä kommenttisi, ja vastaankin siihen.
Thank you for adding a comment! I will read it, and answer it, too.